Haltiametsän Aamun Sarastus s. 10.9.2019 "Alma"

Alma on säteilevän kaunis, onnellinen emo. Alman pennut syntyivät 10.3.2022.

Alma on pirteä tuleva emo, 57 tvrk. 4.3.2022.
Ilta saapuu Haltiametsään, pian myös pentuset.

Alma ja aamun sarastus Haltiametsän synnyinkodin maisemissa 27.2.2022.

Alma on mietteissään, reilu viikko vielä odotusta.

Rauhallista ulkoilua, Almalla 52 tiineysvuorokausi.

Alma Haltiametsän lumisissa tunnelmissa 7.1.2022

Pehmeä hanki houkuttaa Almaa lumikylpyihin!

Alma kaunis jäämorsian. Häämatka sai täyttymyksensä. Alma on astutettu 4. ja 6.1.2022 "Pyryllä", virallisesti Tiuhti. Jos kaikki sujuu toivotulla tavalla, parkinvärisiä pentuja odotetaan syntyväksi Haltiametsän kenneliin noin 10.3.2022! Lisää yhdistelmästä PENTUJA sivulla.

Alma Uuden-Vuoden 2022 lumisissa tunnelmissa. Häämatkaan valmistaudutaan Haltiametsässä.

Alma on metsässä tarkkaavaisena. Pienetkin linnut ja jäniksen jäljet huomataan ja tutkitaan tarkasti.

Alma on nyt terveystarkastettu hyvin tuloksin. Almalle ja Pyrylle suunnitellaan pentuetta keväälle 2022. Lokakuun retkellä Alma sai tutustua Haltiametsän koiraperheeseen ja tavata tulevan sulhonsa.

Alma 2-v lokakuun ruska-aika Haltiametsässä 2021

Alma sai pienestä Tyyne-pennusta hyvän ystävän.

Alma 2-v. vieraili synnyinkodissaan Haltiametsässä lokakuussa 2021.

Alma 1,5 vuotiaana 2.4.2021 Pääsiäisen vietossa.

Alma on touhussa mukana innolla. Hieno tyttö!

Alma emänsä Astan kanssa kevätunnelmissa 2021.

Alma 1,5 vuotta Pääsiäiskuvissa 2.4.2021.

Alma "täti" on päässyt lapsenvahdiksi. © K.K.

Alma 11kk. Luumäki Rn, EH JUK2. Upea Alma!

Alma ryhdikkäänä kehässä rakennearvostelussa.

Nyt on Alman vuoro esiintyä. Reippaasti kehään!

Haltiametsän Ukko, Tassu, Niisku ja Alma. KP ja ROP kasvattajaryhmä 8.8.2020. © Jari Kyröläinen

Alma 8 kk. Ihastuttava kaunis ja iloinen neitonen.

Kasvattajan vierailua helli toukokuinen kesäsää.

Astakin innostui leikkimään löydetyllä aartella.

Alma esitteli kaunista rakennettaan, hieno tyttö!

Almaa kuulee kutsun, pitää jättää leikki hetkeksi.

Alma tervehtii tulijaa! Aurinkoista Helatorstaita!

Alma on innolla touhuamassa, mihinkäs sitten?

Lokit lentelevät pellolla, Almaa hiukan kiinnostaa.

Alma 8 kk. Kukkulan prinsessana. 20.5.2020.

Pian on Alma jo 7 kk. 29.3.2020.©K.Kyröläinen

Ulkona näyttäisi tapahtuvan jotain?©K.Kyröläinen

"Melkein olin jo iltaunosilla..."© Kati Kyröläinen

Alma 6kk. Päiväunillaan sohvalla. © K.Kyrölainen

Lumen alta paljastuu aarteita. © K.Kyrölainen

Alma tarkkailee pihan tapahtumia. © K.Kyröläinen

Alma on kiinnostunut linnuista. © K.Kyröläinen

Alma 8 viikon ikäisenä päiväunilla. ©K.Kyröläinen

Vajaa 8 viikkoa ja Almalla vauhtia riittää.

Alma vajaa 8 viikon ikäisenä, kurkkii kiveltä.

Alma 6 viikon ikäisenä aurinkoisena syyspäivänä.

Alma 5 viikon ikäisenä 19.10.2019.

Koiratytöillä löytyi heti yhteinen sävel. © K.K.

Alman liikkeitä kehuttiin sen ensiensiitymisessä.

Alman katse löytää kannustustajia kehän laidalta.

Kuuma sää ei haittaa. Alma likkuu kevyesti!

Haltiametsän kasvattajaryhmä BIS 4. Luumäen ryhmänäyttely 8.8.2020. © Jari Kyröläinen

Alma tulee ilosesti emänsä Astan kanssa vastaan.

Alman ja Astan jälleen näkeminen oli ilo kaikille!

Asta ja Alma, äiti ja tytär, mainio parivaljakko!

"Heitä jo se keppi!" Alma haluaa alkaa leikkimään.

"Hei kaverit tulkaa perässä, leikitään yhdessä!"

Alma valmiina, lähdetään katsomaan paikkoja!

Kierrellään ja katsellan, Alma esittelee reviiriään.

Lokkeja tarkkaillaan, etteivät pihaan sentään tule.

Alman puhutteleva katse, Nähdään taas pian!

Alma valpastuu ja on valmiina...©K.Kyröläinen

Taisikin olla vaan lintu joka lensi... © K.Kyröläinen

"Jahas, olisiko iltapalaa vielä tarjolla? "© K. K.

Metsästä löytyi paljon tutkittavaa! © K.Kyrölainen

Alman nenä seuraa tarkasti hajujälkeä. © K.K.

Alma 15 vkoa, vetoava katse. © K.Kyröläinen

Alma tässä 15 viikon ikäisenä. © K.Kyröläinen

Virta on loppunut tuvan lattialle. © K.Kyröläinen

Täysi keskittyminen, pienet nopsat jalat alla.

Ensilumi satoi pentujen täyttäessä 7 viikkoa.

Alma Saran sylissä vajaa 7 viikkoa. Korvat pystyssä.

Alma 5 viikon ikäisenä syksyn lehtien keskellä.